Viimeisimmät toimeksiannot

A&S suunnittelee ja toteuttaa sisäisen koulutuksen sveitsiläiselle pörssiyhtiölle kiinteiden toimipaikkojen erikoiskysymyksiin liittyen.

A&S avustaa kansainvälistä, teknisen alan palveluihin erikoistunutta toimijaa juridisen rakenteen uudelleenjärjestelyyn liittyen.

A&S suorittaa Puolaa koskevan verrokkihaun kulutustavaroita valmistavan listayhtiön siirtohinnoitteludokumentaatiota tukemaan.

A&S avustaa suomalaista pörssiyhtiötä keskitetyn toimintamallin implementoinnissa.

A&S toteuttaa omistusrakenteen suunnittelun suomalaiselle asianajotoimistolle.

A&S avustaa kotimaista rakennusalan yhtiötä tappioiden vähennysoikeutta koskevassa prosessissa.

A&S toteuttaa selvityksen suomalaiselle mobiilialan toimijalle toimintamallista ja kohdemaassa sovellettavista lähdeveroista.

A&S ottaa hoitaakseen listatun teknologiayhtiön siirtohinnoitteludokumentoinnin TP|BackOffice -konseptin puitteissa.

A&S koordinoi ja toteuttaa romanialaisen energia-alan yrityksen Suomen sivuliikkeen perustamiseen liittyvät toimenpiteet.

A&S avustaa kansainvälistä pakkausvalmistajaa useammassa verotarkastuksessa.

A&S toimii teollisuusalan yhtiön apuna Yhdysvaltain liiketoimintamallin suunnittelussa.

A&S laatii julkisesti noteeratulle prosessiteollisuuden toimijalle Puolaa koskevan siirtohinnoitteludokumentaation.

A&S avustaa kansainvälisen konsernin suomalaista tytäryhtiötä verotarkastuspuolustuksessa.

A&S toimii suomalaisen asianajotoimiston asiantuntija-apuna asiakkaan verotarkastuspuolustukseen liittyen.

A&S avustaa kotimaiseen listattuun konserniin kuuluvan yhtiön veroilmoituksen laadinnassa.

A&S suorittaa verrokkihaun management-palveluista verotarkastuspuolustukseen liittyen.

A&S toimii suomalaisen teollisuustoimijan apuna kansainvälisen liiketoimintamallin suunnittelussa.

A&S avustaa kotimaista pörssiyhtiötä keskitetyn aineettomien oikeuksien kehittämisestä ja ylläpidosta vastaavan toiminnon suunnittelussa ja implementoinnissa.

A&S avustaa suomalaista pörssiyhtiötä ulkomaisessa verotarkastuksessa.

A&S suorittaa verrokkihaun tukemaan suomalaisen konsernin yhdysvaltalaisen tyttären tuloksen markkinaehtoisuutta.

A&S laatii siirtohinnoitteludokumentaation energia-alan toimijalle.

A&S tarjoaa asiantuntijamielipiteen sopimusoikeudelliseen riitaan liittyen.

A&S avustaa pohjoismaista palvelualan toimijaa yritysjärjestelyyn liittyen.

A&S suorittaa arvonmäärityksen terveysalan yritysjärjestelyyn liittyen.

A&S laatii siirtohinnoitteludokumentaation julkisesti listatun automaatioteknologiayhtymän Turkin sivuliikkeelle.

A&S avustaa kansainvälisen konsernin suomalaista tytäryhtiötä verotarkastuspuolustuksessa.

A&S laatii siirtohintadokumentaation verrokkihakuineen kansainväliselle digitaaliseen mediaan erikoistuneelle mainostoimistolle.

Reima Linnanvirta on nimetty IFA:n Bostonin kongressin 2012 maareportteriksi.

A&S selvittää aineettomien oikeuksien keskittämisvaihtoehtoja ja rojaltimalleja kasvavalle rakennusteollisuuden toimijalle.

A&S suorittaa arvonmäärityksen kotimaisesta media-alan konsernista.

A&S avustaa vapaa-ajan elektroniikan valmistajaa verotarkastuspuolustuksessa.

A&S tarkastaa listatun teknologiakonsernin siirtohinnoitteluraportin.

A&S avustaa suomalaiskonsernia tietojen toimittamisessa Yhdysvaltain veroviranomaisten kyselyihin.

A&S suorittaa verrokkihaun yhdysvaltalaiselle tytäryhtiölle annetun lainan markkinaehtoisuudesta verotarkastusvastinetta varten.

A&S valmistelee pakkausvalmistajalle siirtohinnoitteludokumentaatioita koskien rojalteja, kustannustenjakojärjestelmää ja rahoitusta sekä konsernin eurooppalaisen taloudellisen etuyhtymän siirtohinnoittelua.

A&S avustaa suomalaista pörssiyhtiötä tavaramerkkien keskittämisessä.

A&S suorittaa useita verrokkihakuja kuluttajatuotteita tarjoavan konsernin eri maissa sijaitseville tytäryhtiöille.

Hannu-Tapani Leppänen toimii siirtohinnoittelun asiantuntijatodistajana riita-asian oikeudenkäynnissä.

A&S avustaa suomalaista IT-palveluntarjoajaa aineettomien oikeuksien keskittämisessä.

A&S suorittaa verrokkihaun T&K-paluiden tarjoajalle.

A&S toimii yhteistyössä suomalaisen asianajotoimiston kanssa toimintamallin muutosprojektissa.

A&S laatii sisäisiä palveluita koskevat sopimukset kansainväliselle ympäristöalan konsernille.

A&S avustaa projektinhallintapalveluiden tuottajaa keskitetyn hallintopalvelujärjestelmän luomisessa.

A&S tekee TP|SWOT -analyysin kansainväliselle ympäristöalan toimijalle.

A&S suorittaa useita verrokkihakuja ja päivittää Yhdysvaltain siirtohinnoitteludokumentaation suomalaiselle pörssiyhtiölle.

A&S laatii yhteistyössä asianajotoimiston kanssa maailmanlaajuisen siirtohinnoitteludokumentaation rahoitussektorilla toimivalle konsernille.

A&S avustaa suomalaista asianajotoimistoa toimintamalliin ja sen muutosvaihtoehtoihin liittyvässä selvitystyössä.

A&S avustaa sveitsiläisen konsernin suomalaista tytäryhtiötä verotarkastuksessa.



Alder & Sound Library Comparable reports

Live tracking and statistics

Urapolkuja

Alder & Sound careerAlder & Sound Oy on kasvavien ja kansainvälisten yritysten palveluihin erikoistunut asiantuntijatalo. Vahvuutemme on käytännönläheinen lähestymistapa. Tarjoamme asiakkaillemme joustavia, kustannustehokkaita ja laadukkaita ratkaisuja käyttäen apuna innovatiivisia työkalujamme ja menetelmiämme sekä kattavaa, kansainvälistä asiantuntijaverkostoamme.

Arvojamme ovat tinkimättömyys, luottamus, tehokkuus, luovuus ja riippumattomuus. Nämä periaatteet luovat perustan jokapäiväiselle toiminnallemme ja näkyvät työssämme kaikissa toimeksiannoissa.