Blogi

A&S laajentaa toimintaansa Turkuun

EtusivuBlogiA&S laajentaa toimintaansa Turkuun

2.9.2021

A&S LAAJENTAA TOIMINTAANSA TURKUUN

Alder & Sound avaa uuden toimiston Turkuun syyskuussa 2021 palvellakseen entistä paremmin Varsinais-Suomen ja Satakunnan asiakkaita erityisesti kotimaiseen ja kansainväliseen verotukseen, siirtohinnoitteluun, taloudelliseen neuvonantoon ja yritysjärjestelyihin liittyvissä kysymyksissä.

”Olemme jo yrityksen alkuajoista toimineet valtakunnallisella mallilla eli asiakkaamme saavat kaikkien tiimiemme täyden tuen riippumatta toimintansa sijainnista kartalla. Vaikka fyysisen läsnäolon merkitys onkin muuttunut koronaepidemian aikana, uskomme vahvasti että paikalliselle, kunkin alueen erityispiirteet tuntevalle palvelulle on edelleen tilausta. Siksi haluamme olla siellä missä asiakkaammekin, myös konkreettisesti. Viime vuonna avatun Tampereen toimiston jatkoksi on siis ilo päästä avaamaan jo kolmas toimipisteemme Suomessa” Managing Partner Petteri Rapo toteaa.

Turun toimistoa avaamassa ovat Katri Sorsavirta ja Jaakko Niskala. Katrilla on yli 10 vuoden kokemus verotuksen parissa, ensin verotarkastajana Länsi-Suomen yritysverokeskuksessa ja vuodesta 2018 alkaen KPMG:n yritysverotiimissä Turussa. Katrilla on monipuolinen ja laaja-alainen osaaminen kotimaisesta verotuksesta ja sen merkityksestä liiketoimintaan. A&S:llä Katri tulee keskittymään erityisesti kotimaiseen yritys- ja henkilöverotukseen liittyviin asiakastoimeksiantoihin.

Jaakolla on puolestaan laajaa kokemusta yritysverotuksen asiantuntijatehtävistä KPMG:llä. Jaakko aloitti uransa Turussa välillisen verotuksen asiantuntijana vuonna 2015 ja siirtyi myöhemmin yritysverotiimiin keskittyen PK-yritysten kansainvälistymiseen ja kansainvälisiin projektitoimituksiin. A&S:llä Jaakko tulee keskittymään kansainväliseen yritysverotukseen ja myös laajemmin kansainvälistymiseen liittyviin asiakastoimeksiantoihin.

”Katri ja Jaakko ovat kokeneita verotuksen ammattilaisia, joten olemme todella tyytyväisiä saadessamme heidät osaksi A&S-perhettä. Verotiimimme vahvistamisen ohella he tarjoavat meille mahdollisuuden olla entistä lähempänä Varsinais-Suomen ja Satakunnan menestyviä yrityksiä” kertoo puolestaan Tax & Legal Services -praktiikan myynnistä vastaava Suvi Vänskä.

Turun toimiston avaaminen tukee A&S:n kasvupyrkimyksiä ja tarjoaa asiakkaiden lisäksi alueen kokeneille asiantuntijoille mahdollisuuden olla mukana rakentamassa yhtä Suomen johtavista asiantuntijataloista. Tarkoituksena on tehdä laajasti yhteistyötä myös muiden paikallisten palveluntarjoajien sekä mm. yliopistojen ja liike-elämän järjestöjen kanssa, sillä yhteisöllisyys ja yhdessä onnistuminen ovat tärkeitä arvoja matkalla kohti asetettuja tavoitteita.

“Mahtavaa päästä jalkauttamaan Läntiseen Suomeen ketterä ja helposti lähestyttävä asiantuntijatalo, jossa yhdistyy asiakaslähtöisyys ja halu viedä alaa eteenpäin” toteaa Jaakko Niskala. ”Turun toimiston avaamiselle hienot lähtökohdat tarjoaa A&S:n loistava asiantuntijatiimi, asiakkaille räätälöidyt modernit toimintatavat sekä omistajayrittäjävetoisuus”, täydentää Katri Sorsavirta.

Katrin ja Jaakon tukena alueen yrityksiä palvelee jatkossa 35 kokenutta eri alojen asiantuntijaa sekä yli 150 maata kattava kansainvälinen verkosto valikoituja kumppaneita. Kaiken toiminnan keskiössä on asiakkaalle tuotettavan lisäarvon maksimointi. Siksi toimeksiannot toteutetaan aina kuhunkin toimeksiantoon räätälöidyllä tiimillä integroidusti eli yhden luukun -periaatteella, suunnittelusta toteutukseen.

Turun toimistomme sijaitsee Logomossa, osoitteessa Junakatu 9. Tervetuloa käymään, joko paikan päällä tai virtuaalisesti!

+358 44 333 7252



Näytä profiili 

Petteri Rapo

Managing Partner

+358 40 080 0012



Näytä profiili 

Suvi Vänskä

Partner
Head of Alder Private

+358 44 355 6655



Näytä profiili 

Jaakko Niskala

Senior Associate

+358 41 502 3839



Näytä profiili 

Katri Sorsavirta

Senior Associate
Head of Alder Domestic

Jaa tämä Somessa:

Tilaa A&S-uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat hyödyllistä tietoa ajankohtaisista aiheista ja tapahtumakutsumme suoraan sähköpostiisi.

Kerättyjä tunnistetietoja käytetään ainoastaan viestinnällisiin tarkoituksiin. Voit koska tahansa muuttaa tilausasetuksia tai peruuttaa uutiskirjeen.