Blogi

A&S listattu Euroopan johtavien veroalan toimijoiden joukkoon

EtusivuBlogiA&S listattu Euroopan johtavien veroalan toimijoiden joukkoon

24.4.2020 | Uutiset ja tiedotteet

A&S listattu Euroopan johtavien veroalan toimijoiden joukkoon

Kansainvälinen veroalan julkaisu International Tax Review julkisti torstaina 23.4.2020 listaukset (shortlist) Euroopan johtavista veroalan toimijoista, joiden joukosta valitaan maa- ja kategoriakohtaiset voittajat toukokuun lopulla järjestettävässä ITR European Tax Awards 2020 -virtuaaligaalassa.

A&S listattiin yhdeksi alan johtavista toimijoista Suomessa sekä vero- että siirtohinnoittelupalveluiden osalta.

Luonnollisesti tyytyväiset asiakkaat ovat se kaikein tärkein palkinto hyvin tehdystä työstä.

”On ilo huomata, että osaavat asiantuntijamme saavat tunnustusta asiakkaidemme hyväksi tehdystä työstä myös kansainvälisellä tasolla”, toteaa Tax & Legal Services -praktiikkaamme vetävä Suvi Vänskä.

”Vaikka olemme saavuttaneet ykköspalkinnon jo kolmena vuonna aiemmin (2017, 2015 & 2011), emme todellakaan ole jääneet lepäämään laakereillemme vaan teemme kovasti töitä joka päivä kehittääksemme toimintaamme edelleen ja ansaitaksemme Suomen johtavan siirtohinnoittelutiimin aseman. Olemme kuluneen vuoden aikana olleet asiakkaidemme tukena monessa mielenkiintoisessa toimeksiannossa, joten toivottavasti ne vakuuttavat myös palkintoraadin”, toteaa puolestaan Transfer Pricing Services -praktiikkamme vetävä Petteri Rapo.

ITR:n julkaisemat listaukset löytyvät kokonaisuudessaan täältä. Voittajat julkistetaan 21.5.2020.

Lue lisää meistä yrityksenä!

Lisätiedot ja tiedustelut:

+358 40 080 0012



Näytä profiili 

Suvi Vänskä

Partner
Head of Alder Private

+358 44 333 7252



Näytä profiili 

Petteri Rapo

Managing Partner

Jaa tämä Somessa:

Tilaa A&S-uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat hyödyllistä tietoa ajankohtaisista aiheista ja tapahtumakutsumme suoraan sähköpostiisi.

Kerättyjä tunnistetietoja käytetään ainoastaan viestinnällisiin tarkoituksiin. Voit koska tahansa muuttaa tilausasetuksia tai peruuttaa uutiskirjeen.