Blogi

YRITTÄJÄ: SAITKO VERONKOROTUKSEN? EDELLYTYSTEN TARKISTAMINEN KANNATTAA AINA

EtusivuBlogiYRITTÄJÄ: SAITKO VERONKOROTUKSEN? EDELLYTYSTEN TARKISTAMINEN KANNATTAA AINA

24.10.2022 | Mikael Kontro, Johannes Mäki

YRITTÄJÄ: Saitko VERONKOROTUkSen? veronkorotuksen edellytysten tarkistaminen kannattaa aina

Moni yritys ja yksityishenkilö on muutaman vuoden ajan saattanut saada Verohallinnolta epämukavan kirjeen koskien uudistuneen veronkorotuksen määräämistä.

Yritykselle taikka yksityishenkilölle voidaan määrätä veronkorotus veroilmoitukselle päätyneestä puhtaasta inhimillisestä virheestä. Vuonna 2018 voimaan astuneet veronkorotussäännökset ovat aiempaa kaavamaisemmat ja jättävät Verohallinnolle vähemmän harkintavaltaa veronkorotuksen ja sen suuruuden määräämisessä kuin aikaisemmat säännökset.

Veronkorotus on rangaistusluontoinen maksu, jonka Verohallinto määrää verovelvolliselle esimerkiksi veroilmoituksella tai muussa asiakirjassa annetussa virheellisestä tai puutteellisesta tiedosta.

Tässä asiantuntijablogissa keskitymme tuomaan esille veronkorotusta koskevan säännöksen soveltamista koskevia johtopäätöksiä. Jaamme käytännön toimintavinkkejä ja ehdotuksen toimintatavasta tilanteessa, jossa Verohallinnon lähettämässä kuulemiskirjeessä on maininta veronkorotuksesta.

 

VERONKOROTUKSEN MÄÄRÄ

Yritys tai yksityishenkilö joutuu maksamaan veronkorotusta muun ohella, jos:

✔  Veronalainen tulo jätetään ilmoittamatta

✔  Vähennyksenä ilmoitetaan kulu, joka on verotuksessa vähennyskelvoton

✔  Veroilmoitus jätetään kokonaan antamatta

✔  Veroilmoituksen virheitä ei korjata

Uuden veronkorotussääntelyn lähtökohtana on, että veronkorotuksen määrä perustuu laiminlyönnin taloudelliseen vakavuuteen.

Lainsäädäntö jaottelee veronkorotuksen tasot perustasoon, korotettuun- ja alennettuun veronkorotukseen sekä arvioverotuksen veronkorotukseen. Ylärajaa veronkorotuksen euromäärälle ei normaalitilanteessaole.1 Yrityksen veronkorotuksen määrä on aina vähintään 150 euroa ja yksityishenkilöllä vähintään 75 euroa.

Veronkorotus lasketaan kaavamaisesti:

0,5–10 % lisätystä tulosta, joka olisi laiminlyönnin vuoksi jäänyt verottamatta.

Jos veronkorotusta ei voida määrätä lisätyn tulon perusteella, veronkorotus määrätään lisääntyneen veron määrästä, jolloin se on 2–50 % lisätyn veron määrästä.

Veronkorotusprosentit ovat lähtökohtaisesti kiinteämääräisiä lukuun ottamatta korotettua veronkorotusta.

Veronkorotus jätetään määräämättä ainoastaan silloin, jos laiminlyönti on vähäinen, laiminlyönnille on pätevä syy tai jos veronkorotuksen määrääminen olisi VML 32 a §:n 4 momentissa 2 tarkoitetussa tilanteessa olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta.

 

HUOMIOITA KÄYTÄNNÖSTÄ JA VAIKUTUKSESTA

Koska veronkorotuksia koskeva lainsäännös on jo muutaman vuoden ikäinen, on sen soveltamisesta ja vaikutuksesta mahdollista vetää johtopäätöksiä.

VML rajaa käytännössä yksittäisen Verohallinnon virkailijan toimintamahdollisuuksia veronkorotusten määräämisen osalta lähes olemattomaksi.


1 Siirtohinnoitteludokumentointiin ja maakohtaiseen raporttiin liittyvistä laiminlyönneistä ja aiheettomasta ulkomaanveron vähennysvaatimuksesta veronkorotuksen yläraja on 25 000 euroa.

2 VML 32 a §:n 4 momentin mukaan: Jos asia on 26 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen tai epäselvä tai 1 momentin mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton, veronkorotus on 1 prosentti lisätyn tulon määrästä.


Käytäntö on myös osoittanut, ettei Verohallinto juurikaan jousta tai Verohallinnon yksittäinen virkailija edes kykene joustamaan veronkorotuksen määräämisessä. Olemme myös huomanneet, että Verohallinto harvoin määrää oma-aloitteisesti alennettua veronkorotusta.

Meidän kokemuksen mukaan veronkorotusta on nykyisen lainsäädännön vuoksi vaikea saada täysin poistettua, mutta sen alentaminen saattaa olla mahdollista. Tämä edellyttää sitä, että käsillä on lainsäätäjän tarkoittamat olosuhteet alennetulle veronkorotukselle.

 

KUULEMINEN JA VALITUS

Yritys tai yksityishenkilö saa veronkorotuksesta aina kuulemiskirjeen Verohallinnolta ennen kuin veronkorotuksesta tehdään lopullinen päätös.

Voimme tarkistaa, että veronkorotusta ollaan antamassa oikean suuruisena. Meillä veronkorotuksen arviointi ja oikeiden jatkotoimenpiteiden ehdottaminen on maksutonta. Lisäksi voimme auttaa yrityksiä ja yksityishenkilöitä veronkorotusta koskevan vastineen ja selvityksen laatimisessa. Jos olet saanut veronkorotuksen jo aiemmin, voimme tarkistaa sen edellytykset ja tehdä tarvittaessa oikaisuvaatimuksen, mikäli havaitsemme, että veronkorotus on määrätty liian suurena.

 

VERONKOROTUKSEN HAASTAMISTA KOSKEVAT VINKIT

✔  Verohallinnon kuulemiskirjeessä on kerrottu, mistä seikoista veronkorotusta ollaan antamassa. Tämä auttaa kohdentamaan kuulemiskirjeeseen vastaamista oikeisiin seikkoihin ja selvitykseen.

✔  Tarkista aina, että kuulemiskirjeessä kerrottu tapahtuma tai virhe pitää paikkansa. Myös viranomainen voi erehtyä olosuhteista.

✔  Tarkista aina, soveltuuko tilanteessasi alennetun veronkorotuksen edellytykset.

 

Haluamme olla avuksi!

Me Alder & Soundilla haluamme auttaa sinua ja yritystäsi veronkorotusta koskevissa verokysymyksissä. Meihin kannattaa olla yhteydessä, kun haluat kartoittaa vaihtoehtoja veronkorotuspäätöstä koskevaan kuulemiseen taikka päätöstä koskevaan valitukseen.

Meillä on kokonaisvaltaista osaamista yksityishenkilöiden sekä eri kokoisten yritysten verotusta koskevista asioista sekä laajasti yritysjuridiikan eri osa-alueilta. Avustamme ja autamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä asiakaslähtöisesti löytämään tilanteen kannalta parhaat ratkaisut ottamalla huomioon muuttuvan sääntelyn ja ajankohtaisen oikeuskäytännön. Keskustelemme mielellämme lisää tarjoamistamme palveluista.

+358 40 156 4071



Näytä profiili 

Mikael Kontro

Senior Associate
Tax & Legal Services

+358 40 507 8457



Näytä profiili 

Henri Becker

Partner
Sales & Customer Experience

+358 40 516 5941



Näytä profiili 

Johannes Mäki

Knowledge Manager
Tax & Legal Services

Jaa tämä Somessa:

Tilaa A&S-uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat hyödyllistä tietoa ajankohtaisista aiheista ja tapahtumakutsumme suoraan sähköpostiisi.

Kerättyjä tunnistetietoja käytetään ainoastaan viestinnällisiin tarkoituksiin. Voit koska tahansa muuttaa tilausasetuksia tai peruuttaa uutiskirjeen.