Breakfast at Alder & Sound - 8.6.2016
Striving for transparency – Moderni verosuunnittelu kansainvälisessä liiketoiminnassa
Aika: Keskiviikko 8.6.2016 klo 9.00–12.00
Osoite: A&S toimisto (Mannerheimintie 16 A, 5.krs)
Alder & Soundin suositut maksuttomat seminaarit saavat jälleen jatkoa kesäkuun alussa, kun aiheeksi otetaan moderni verosuunnittelu kansainvälisessä liiketoiminnassa.
Viime vuosien aikana kansainvälisten konsernien verosuunnittelu on ollut pysyvä osa julkista keskustelua ja erilaisten hankkeiden myötä niin OECD, EU kuin kansalliset valtiotkin ovat kukin osaltaan pyrkineet kiristämään sääntelyä. Samalla on kuitenkin hämärtynyt raja aggressiivisen, jopa veronkierroksi usein miellettävän vanhakantaisen verokikkailun ja modernin, läpinäkyvyyttä ja kestävyyttä korostavan verosuunnittelun välillä, joista jälkimmäinen pyrkii vastuullisen toiminnan lisäksi varmistamaan verotuksellisen toimintamallin linjakkuuden ja tehokkuuden suhteessa operatiiviseen toimintaan. Tiiviissä aamupäivän mittaisessa tilaisuudessa käydään A&S:n asiantuntijoiden toimesta läpi paitsi muuttuneita säännöksiä ja ohjeita, pyritään myös antamaan kuulijoille esimerkkejä tavoista tehdä sallittua verosuunnittelua kestävällä ja läpinäkyvällä tavalla. Lisäksi tilaisuuden mielenkiintoisessa vieraspuheenvuorossa Aalto-yliopiston vero-oikeuden apulaisprofessori Tomi Viitala ottaa kantaa odotettavissa oleviin tulevaisuuden kehityssuuntauksiin kansainvälisen verosuunnittelun saralla.
Juuri tämän paremmin et voisi kesäkuista keskiviikkoaamua käyttää – ajankohtaisen tiedon lisäksi seminaarit tarjoavat myös loistavan tilaisuuden verkostoitumiseen ja kollegoiden tapaamiseen kahvikupin ääressä viihtyisissä ydinkeskustan toimitiloissamme.
Tilaisuus on maksuton, mutta paikkoja on tarjolla rajoitetusti. Varaa siis omasi ja ilmoittaudu mukaan täyttämällä alla olevan linkin takaa löytyvä lomake viimeistään maanantaihin 6.6.2016 mennessä.
Downloads
Share this on Social Media: