SENIOR ASSOCIATE / TRANSFER PRICING SERVICES
SYKSY 2021 / SUOMI (LOKAATIOVAPAA)
Oletko valmis ottamaan seuraavan askeleen asiantuntijaurallasi?
Etsimme kasvavan joukkomme vahvistukseksi todellista kovan luokan tekijää: kokenutta ja päämäärätietoista siirtohinnoitteluasiantuntijaa, jolle asiakkaiden auttaminen, yhdessä tekemällä menestyminen ja itsensä sekä liiketoiminnan kehittäminen ovat intohimon ja inspiraation lähteitä.
Tarjolla on mielenkiintoinen ja palkitseva mahdollisuus tulla osaksi menestystarinaamme kehittämään yhtä Suomen johtavista asiantuntijataloista. Porukan kokeneempana jäsenenä vastaat yhdessä johtamasi toimeksiantotiimin kanssa vastuullasi olevien asiakkuuksien kokonaisvaltaisesta palvelemisesta muiden palvelupraktiikoidemme sekä globaalin yhteistyökumppaniverkostomme tukemana.
Etsimällämme henkilöllä on soveltuva kauppa- tai oikeustieteellinen korkeakoulututkinto. Olet ehtinyt kerryttää jo runsaasti osaamista vastaavista asiantuntijatehtävistä siirtohinnoittelun parista ja olet nyt valmis ottamaan seuraavan askeleen asiantuntijaurallasi liittymällä huipputiimimme.
Haemme ennen kaikkea joukkoomme käytännönläheistä ja ratkaisukeskeistä yksilöä, joka haluaa tuoda henkilökohtaisen panoksensa osaksi kasvavan A&S-perheemme menestystä. Et kaihda ns. hands on -roolia toimeksiantojen läpiviennissä ja teet kaikkesi auttaaksesi asiakkaitamme menestymään omassa liiketoiminnassaan. Arvostamme myös suuresti yrittäjämäistä otetta ja halukkuutta osallistua omalla panoksellasi liiketoiminnan kehittämiseen.
Tarjoamme mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi viihtyisän ja epämuodollisen työympäristön, laadukkaat työvälineet, joustavat työajat ja mahdollisuuden yhdistää joustavasti lähi- ja etätyötä. Panostamme myös aktiivisesti työntekijöidemme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä työn ja siviilielämän joustavaan yhteensovittamiseen. Meillä et lukkiudu pelkästään tiettyihin työtehtäviin tai toimeksiantotyyppeihin vaan pääset aidosti vaikuttamaan ja esittämään näkemyksesi urapolkuusi sekä toiminnan kehittämiseen liittyen.
Ketterässä ja matalassa organisaatiossa vastuuta sekä kehittymismahdollisuuksia on tarjolla omien kykyjesi mukaan. Pääset tekemään töitä maan parhaiden asiantuntijoiden kanssa ja syventämään asiantuntijuuttasi toimialaa uudistavan dynaamisen toimijan mukana. Sitoutuneelle ja aloitekykyiselle henkilölle tarjoamme etenemismahdollisuuksia entistä vastuullisempiin rooleihin.
Siirtohinnoittelutiimin kotipaikka on Helsingin toimistollamme, mutta kyseessä on lokaatiovapaa positio eli voit työskennellä joustavasti lähi- ja etätyötä yhdistellen käytännössä mistä tahansa päin Suomea.
MITÄ ME ODOTAMME SINULTA:
- Soveltuvaa kaupallista tai oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa ja
4-8 vuoden työkokemusta vastaavista asiantuntijatehtävistä kansainvälisen verotuksen ja erityisesti siirtohinnoittelun parissa; - Sujuvaa suomen- ja englanninkielen taitoa;
- Kykyä johtaa vaativia rajat ylittäviä toimeksiantoja sekä tapauskohtaisesti monitieteellisiä toimeksiantotiimejä;
- Intohimoa pitkäaikaisten asiakassuhteiden rakentamiseen;
- Positiivista mieltä ja ratkaisukeskeistä työskentelyotetta;
- Innostusta olla keskeinen osa menestystarinaamme.
MITÄ ME TARJOAMME VASTINEEKSI:
- Palkitsevan mahdollisuuden olla mukana kehittämässä yhtä Suomen johtavista asiantuntijaorganisaatioista ja työskennellä mielenkiintoisten toimeksiantojen parissa;
- Joustavan ja yksilön valinnanvapautta korostavan työpaikan, jossa työn ja siviilielämän tasapainoiseen yhdistämiseen kiinnitetään erityistä huomiota;
- Positiivisen ja rennon työyhteisön, johon on mukava lähteä aamulla (myös marraskuun räntäsateessa);
- Matalan byrokratian ja hierarkian organisaation, jossa on mahdollisuus vaikuttaa omien tavoitteiden asettamiseen;
- Motivoivan, läpinäkyvän ja yksilöllisesti räätälöitävissä olevan palkitsemismallin;
- Mahdollisuuden yhdistellä joustavasti lähi- ja etätyötä.
Hakemukset liitteineen (CV, työtodistukset) pyydetään toimittamaan alla olevan lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen perjantaihin 4.6.2021 klo 23.59 mennessä. Ilmoitathan hakemuksessasi suuntaa-antavan palkkatoiveen sekä toivotun aloituspäivän.
Positio täytetään mahdollisimman pian. Varsinainen aloitus esimerkiksi elokuussa 2021 tai erikseen sovitun mukaisesti.
OLETKO SINÄ A&S-PERHEEN UUSIN JÄSEN?
Lisätietoja:
Petteri Rapo | Managing Partner
Email |
Markku Renko | Partner, Transfer Pricing Services
Email |