EtusivuSiirtohinnoittelukurssi / kevät 2023

Siirtohinnoittelu-
kurssi / kevät 2023

Kiinnostaako syväsukellus siirtohinnoittelun ihmeelliseen maailmaan? Siinä tapauksessa olet tullut oikeaan paikkaan.

Siirtohinnoittelu on yksi laajimmista ja monipuolisimmista kansainvälisen verotuksen osa-alueista. Tarve siirtohinnoittelua koskevalle asiantuntemukselle on myös viime vuosina merkittävästi kasvanut monikansallisten konsernien toimintaympäristön muuttuessa pääasiassa OECD:n toteuttamien kauaskantoisten uudistushankkeiden sekä niitä seuranneiden kansallisten sääntelypäivitysten myötä.

Me Alder & Soundilla haluamme olla mukana kehittämässä alan osaamista sekä tukemassa siirtohinnoittelusta kiinnostuneiden opiskelijoiden tutustumista ja syventymistä aiheeseen. Samalla toivomme, että yhä useampi (tuleva) veroasiantuntija löytäisi siirtohinnoittelun parista itselleen mielenkiintoisen uran, oli tavoitteena sitten työskentely konsulttina, Verohallinnossa, kansainvälisessä konsernissa in-house -asiantuntijana tai akateemisena tutkijana (tai kaikki nämä edellä mainitut).

KURSSIN PERUSTIEDOT / kevät 2023

Ajankohta: 7.3.-13.4.2023

Sisältö:

  • Luennot 7x 1,5h
    • Toteutetaan etäluentoina, tallenteet jälkikäteen katsottavissa
  • Kurssitehtävät:
    • Luentopäiväkirjat
    • Lyhyt essee
  • Loppukoe

Luennoitsijat: Vastuuopettajana Petteri Rapo. Mukana opetuksessa myös muut A&S:n kokeneet siirtohinnoitteluasiantuntijat

Kuten yllä on mainittu, luentojen lisäksi kurssin suorittamiseen kuuluvat ajattelun kehittämistä tukevat luentopäiväkirjat, lyhyt essee (”johtoryhmämuistio”) annetusta aiheesta sekä kurssin teoriaosuutta ja erityisesti sen käytäntöön soveltamista mittaava loppukoe. Kurssin valtakunnallisesta luonteesta johtuen luennot järjestetään kokonaan etänä ja tallenteet ovat kurssin ajan osallistujien katsottavissa.

Loppukokeen jälkeen järjestetään vielä yhteinen läpikäynti (oikeat vastaukset ja pisteytys) sekä Q&A-sessio siirtohinnoittelusta ja verokonsultin työstä käytännössä. Loppukokeen läpikäynnin ja Q&A-session ajankohta ilmoitetaan myöhemmin erikseen.

Lisätietoja kurssin sisällöstä & käytännöistä löydät alta.
Mikäli kuitenkin olet jo tässä vaiheessa aivan myyty eivätkä lisävakuuttelut ole tarpeen, niin voit ilmoittautua kevään 2023 kurssille alla olevasta linkistä.


 

Luentoaikataulu /
kevät 2023

 Kaikki luennot järjestetään kokonaan etänä ja tallenteet ovat kurssin ajan osallistujien katsottavissa.

PVM

KLO

TAPAHTUMA

Tiistai 7.3.202314.00-15.30Luento 1
Torstai 9.3.202314.00-15.30Luento 2
Tiistai 21.3.202314.00-15.30Luento 3
Torstai 23.3.202314.00-15.30Luento 4
Tiista 28.3.202314.00-15.30Luento 5
Torstai 30.3.202314.00-15.30Luento 6
Tiistai 4.4.202314.00-15.30Luento 7
Torstai 13.4.202314.00-15.30Loppukoe
(rästikokeen ajankohta ilmoitetaan erikseen)

 

Kurssin opetussisältö

Tavoitteena on antaa monipuolinen ja kattava kuva siirtohinnoittelun keskeisistä osa-alueista
sekä käytännön asiantuntijatyöstä aiheen parissa.

  • Luento 1: Kurssin käytännön asiat, johdatus aiheeseen, kotimainen ja kansainvälinen sääntely
  • Luento 2: Kansainvälisen vero-oikeuden perusteet, verosopimukset, erillis- ja markkinaehtoperiaate, kiinteät toimipaikat (erityisesti siirtohinnoittelussa)
  • Luento 3: Markkinaehtoisen toimintamallin suunnittelu ja implementointi (prosessi), toiminto- ja arvoketjuanalyysin laatiminen
  • Luento 4: Sisäisten transaktioiden perustyypit & hinnoittelumenetelmät (tavarakauppa, palvelut, aineettomat, sisäinen rahoitus)
  • Luento 5: Markkinaehtoperiaatteen soveltaminen käytännössä (siirtohinnan määrittely ja validointi), taloudellinen analyysi, verrokkihaut (tietokanta-analyysit)
  • Luento 6: Siirtohinnoitteludokumentaation sisältö, laatiminen ja ylläpito
  • Luento 7: Ennakolliset menettelyt, verotarkastukset ja riidanratkaisu

 

FAQ

Usein kysyttyjä kysymyksiä & vastauksia niihin.

Kuka voi osallistua kurssille?

Kurssi on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Maksaako kurssin suorittaminen jotain?

Ei, kurssi on täysin ilmainen.

Missä opetus järjestetään?

Kurssin valtakunnallisesta luonteesta johtuen luennot järjestetään kokonaan etänä ja tallenteet ovat kurssin ajan osallistujien katsottavissa.

Mahdollinen kurssin jälkeen toteutettava live-tapaaminen (ilmoitetaan erikseen) järjestetään Helsingin toimistollamme (Eteläesplanadi 8, 00130 Helsinki).

Millä kielellä opetus järjestetään?

Luennot pidetään suomen kielellä. Tarvittavilta osin opiskelijoille tehdään tutuksi myös aihepiiriin liittyviä keskeisiä englanninkielisiä termejä.

Onko kurssin osallistujamäärää rajoitettu?

Ei, tahtotilanamme on mahdollistaa kurssille osallistuminen niin monelle aiheesta kiinnostuneelle kuin vain suinkin teknisesti mahdollista.

Onko luennoille osallistuminen pakollista?

Ei. Kurssista saatava hyöty tosin kärsii, mikäli luennoille ei osallistu aktiivisesti.

Kurssin lopputentti perustuu luennoilla läpikäytyihin asioihin, joita on vaikea sisäistää pelkkien esitysmateriaalien avulla.

Onko luennoista saatavilla jälkikäteen tallenteita?

Kyllä, kustakin luennosta on nähtävillä tallenne kurssin ajan. Kannustamme kuintekin osallistumaan luennoille livenä, sillä interaktiiviset opetussessiot ovat paitsi kaikkien kannalta miellyttävämpiä niin myös opetuksellisesti huomattavasti tehokkaampia.

Kuinka työläs kurssi on?

Kurssin työmäärä (sisältäen luennot, oheislukeminen, luentopäiväkirjat, lyhyt essee ja loppukoe) vastaa 5-6 opintopisteen yliopistokurssia.

Mitä hyötyä kurssin suorittamisesta on?

Kurssi tarjoaa todellisen intensiivisukelluksen siirtohinnoittelun kiehtovaan maailmaan. Joten minimihyötynä on ainakin sen selviäminen, että kuinka kiehtovana tuo maailma näyttäytyy jatkossa esimerkiksi tulevan urapolun näkökulmasta.

Kurssin suorittamisesta saa todistuksen, jonka voi liittää esimerkiksi CV:hen veroalan töitä hakiessaan. Siirtohinnoitteluun toden teolla jo opiskeluvaiheessa tutustuneet lahjakkuudet ovat harvinaisia, joten hyöty työnhaussa, oli se sitten A&S:n tai esim. Big4:n riveihin, on taattu.

Yliopisto-opiskelijoille kurssi saattaa olla hyväksiluettavissa omaan tutkintoon, esimerkiksi keväällä 2023 kurssi kuuluu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkinto-ohjelmiin. Tiedustele korvausmahdollisuudesta ja siihen liittyvistä käytännöistä tarkemmin omasta yliopistostasi.

Saako kurssin suorittamisesta arvosanan? Entä todistuksen?

Molempiin kyllä. Kurssin arvostelu suoritetaan asteikolla 0-100 pistettä ja arvosana annetaan asteikolla 1-5.

Miksi A&S järjestää oman siirtohinnoittelukurssin?

Olemme jo vuosia tukeneet aktiivisesti siirtohinnoittelun opetusta suomalaisissa yliopistoissa toimimalla verotuksen kursseilla vierasluennoitsijoina ja järjestämällä erilaisia opiskelijatilaisuuksia.

Koska siirtohinnoittelun osalta tarjolla on tällä hetkellä pääasiassa kaupallisia kursseja ja yliopistojen tutkinto-ohjelmiin mahtuvien vero-opintojen laajuus on luonnollisista syistä rajallinen, haluamme tukea aiheesta kiinnostuneiden opiskelijoiden oppimista tarjoamalla lisäopetusta jo opintojen aikana. Tämä mahdollistaa entistä parempien & perustaidoiltaan valmiimpien nuorten asiantuntijoiden tulon alalle, joka hyödyttää kaikkia toimijoita ja tukee myös veroalan yleisen arvostustason kohottamista.

Milloin seuraava kurssikerta järjestetään?

Kurssi järjestetään vuosittain maalis-huhtikuussa.


 

Kurssilaisten suusta

Aiemmille kursseille osallistuneiden opiskelijoiden antamaa palautetta

Erinomainen kurssi, jossa parasta oli luentojen ja kurssin selkeys (luentojen aiheet, selkeät kysymykset joihin tulisi luennolla saada vastaus, diojen kertaus, käsitteiden selitykset, havainnollistavat kuvat yms), kannustava ja mukava opettaja, joka teki luennoista mielenkiintoisia sekä opetuksen laatu. Muistan lukeneeni yhden siirtohinnoittelun sisältöön liittyvän lauseen ennen kurssin alkua ja järkytyin, koska en ymmärtänyt mitään siitä. Monimutkainen asia käytiin kuitenkin yksinkertaisesti ja kerraten kurssilla läpi, jolloin vaikeat asiat oppikin helposti ja pääasiat jäivät hyvin mieleen. Yksi parhaiten toteutettuja kursseja, joilla olen ollut.

Todella antoisa ja hyvin järjestetty kurssi! Olin jo ennen kurssia ajatellut siirtohinnoittelun olevan mahdollinen aihe gradulleni ja kurssin aikana päätin, että tästä sen kirjoitan. 

Mielenkiintoinen aihe ja mielenkiintoinen kurssi. Jatkokurssi olisi kiva…

Huippukurssi! Edelleen ehkä hämmentynyt siitä, että joku jaksaa jakaa osaamistaan ilmaiseksi muille, mutta en voi kuin kiittää. En olisi ikinä ymmärtänyt näitä asioita pelkkää kirjaa lukemalla.

Intensiivinen opetus ja erinomainen toteutus siirtohinnoittelun maailmaan.

Kurssi oli kaikenkaikkiaan loistava, selvästi yksi parhaimmista kursseista joille olen opintojeni aikana osallistunut. Kurssimateriaali oli erittäin selkeää, samoin luentojen ja kurssin rakenne yleisesti. Pidin myös erityisesti kurssin käytännönläheisyydestä ja siitä miten aihetta käsiteltiin esimerkkien avulla.

Kiitos mielekkäästä kurssista, olisipa yliopiston järjestämät kurssit yhtä hyviä. 😀


 

Nähdäänkö kurssilla?

Ilmoittaudu mukaan alla olevasta linkistä.


Lisätiedot ja yhteydenotot:

siirtohinnoittelukurssi(at)aldersound.fi

 

Vastuuopettaja:

+358 44 333 7252



Näytä profiili 

Petteri Rapo

Managing Partner

Tilaa A&S-uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat hyödyllistä tietoa ajankohtaisista aiheista ja tapahtumakutsumme suoraan sähköpostiisi.

Kerättyjä tunnistetietoja käytetään ainoastaan viestinnällisiin tarkoituksiin. Voit koska tahansa muuttaa tilausasetuksia tai peruuttaa uutiskirjeen.