Emma Häll
Senior Associate
Emma on kokenut veroasiantuntija, jolla on laaja kokemus kansainvälisestä ja kotimaisesta henkilöverotuksesta ja sosiaaliturvasta, työntekijöiden kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvistä kysymyksistä, työnantajavelvoitteista sekä kansainvälisten projektien hallinnoinnista niin kotimaisille kuin kansainvälisillekin asiakkaille. Emmalla on lisäksi kokemusta ylimmän johdon ja avainhenkilöiden palkitsemisesta, osakepohjaisten palkkiojärjestelmien suunnittelusta ja verotuksesta, sekä yrityskauppoihin liittyvistä työntekijöitä ja osakepalkitsemista koskevista kysymyksistä.
Yhteystiedot
Koulutus ja sertifikaatit
OIKEUSTIETEEN MAISTERI
Helsingin yliopistoKokemus ja erikoistuminen
Kokemusta kotimaisesta ja kansainvälisestä henkilöverotuksesta ja sosiaaliturvasta, omistajayrittäjien verokysymyksistä, ennakkoperinnästä, työnantajavelvoitteista sekä kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvistä politiikoista ja oikeudellisista kysymyksistä. Lisäksi kokemusta osakeperusteisen palkitsemisen suunnittelusta, vero- ja sosiaaliturvakysymyksistä kansainvälisissä ja kotimaisissa tilanteissa sekä yrityskauppojen yhteydessä.
Erikoistunut kansainvälisen liikkuvuuden verotukseen, sosiaaliturvaan ja työnantajavelvoitteisiin, sekä palkitsemisjärjestelmien verokysymyksiin.